Uusi kirppis Siilitiellä

Joitakin viikkoja sitten voivottelin sitä, kuinka kotikulmien palvelut eivät ole näyttäneet ottavan tulta alleen, vaikka tuntuu, että tilausta niille olisi. Nyt kuitenkin näyttää valoisammalta. Verson tiloihin ilmestyi eräänä aurinkoisena päivänä valaisimet, ja uusi vanhoja huonekaluja myyvä ja entisöivä liike, josta osa liiketilasta on varattu itsepalvelukirppikseksi, avasi Siilitien vanhan Siwan tiloihin. Ou jess. 

Tai voi ei - olin tutkimassa myyntipöytiä heti avajaispäivänä, vaikka olen koittanut teemoittaa edelliset viikot kevätsiivouksen alle ja päästä turhasta kaappeihin pyörimään jääneestä tavarasta eroon. Uusien kirppislöytöjen tekeminen ei juurikaan helpota tätä hommaa.

Vintage & löytöjen maailma

Itse rakastan vintage-liikkeissä ja kirppiksillä kiertämistä. Varsinkin pienet kivijalkaliikkeet, joista löytyy erilaisia palveluita yhdistettynä hyvin valittuihin vintage-vaatteisiin ovat suosikkejani. Myös torikirppikset, Siivouspäivät ja Herttoniemen kirppispäivä, jolloin kohtaamisiin kuuluu olennaisena osana rento höpötttely ja tinkiminen, ovat mielestäni parhaimpia tapoja tehdä löytöjä ja ihailla harvinaisempaa tavaraa, jota ei kuitenkaan raaski kotiinsa ostaa. 

Vaatteiden osalta kynnys ostaa käytettyä pysyy itselläni matalana, kun hinta ei päätä huimaa ja vaatteessa on "se jokin", minkä vuoksi sitä ei kertakaikkiaan voi jättää jonkun toisen löydettäväksi. Usein käytetty vaate on myös laadun tae - jos kunto on hyvä käytettynäkin, se kestänee meikäläisenkin päällä. Samalla kun ostan uutta, ajattelen aina laittavani jotain muuta kiertoon ja näin tasapainottavani vaatekaappini ja lompakkoni rasitusta.

Nimeni on Leena ja olen mekkoholisti

Jossain vaiheessa olen kuitenkin alkanut luoda suhteita vaatteisiini. Ikään kuin ne vaikuttaisivat siihen, kuka olen. Huomaan, että jokin vaateparsi (useimmiten joku ihana mekko - rakastan mekkoja!), saattaa käydä vuodessa päälläni vain kerran johtuen esim. sääolosuhteista tai siitä, että sen käyttämiseen ei jotenkin tunnu olevan sopivia tilaisuuksia. Mekko voi olla vaikka reissusta ostettu, siihen liittyy jotain hienoja muistoja, tai se on muuten vain uniikkikappale, ja minusta tuntuu kuin antaisin osan itsestäni pois samalla, kun edes ajattelen siitä luopumista. 

Mekkojen hamstraaminen yhdistettynä raskauden aikaiseen vaatekriisiin, meneillään olevaan imetykseen ja yllättävään tarpeeseen lisätä ns. kotivaatteita repertuaarini, sekä beibin vaatteiden tarvitsemaan tilaan, vaatekaappini onkin elänyt viime aikoina aikamoista evoluutiota. On pitänyt sulloa kassillisia mekkoja ja muita ihana vaatteita kaappien ylähyllyille siinä toivossa, että mahdun niihin myöhemmin, kun taas ne kaikkein kauhtuneimmat 10 vuotta vanhat verkkarit on pitänyt säästää, koska "ne ovat vaan niin kätevät ja mukavat". Ja ainainen ongelma, kun mennään ulos: vaatekaappi täynnä vaatteita, mutta ei muka mitään päällepantavaa. nothing%20to%20wear.jpg

Tuttu juttu? 

Pakkosiivous ja luopumisen vaikeus

Olen joutunut ostamaan uutta siinä toivossa, että saan ne pian myytyä eteenpäin, kun kroppa palautuu tavallisempiin mittoihinsa. Kuitenkin huomaan nyt miettiväni, kannattaako kaikkia raskaus- ja imetysajan vaatteita sittenkään laittaa vielä kiertoon - entä, jos hommaan tulee uusinta? Ja entäpä ne beibin vaatteet? Osa on varmaan pakko säästää ihan siksikin, että ne ovat niin suloisia ja muistuttavat siitä, kun toinen oli ihan pienen pieni. 

Tässä kohtaa voin onneksi todeta, että tavaraa on mennyt eteenpäin jo joulun alla muutama säkillinen. Tätä edesauttoi sen tajuaminen, että oikeasti tulemme tarvitsemaan kotona tilaa, ja kaappien sisältöä on pakko raakata. Samalla sen tajuaminen, että moni oikeasti voisi tarvita jotain, mitä meillä on yllin kyllin, lisäsi luopumisvimmaa. Vielä alkuvuodesta vein SPR:lle kassillisen tavaraa, jolla ei tunnu enää olevan paikkaa arjessamme, mutta silti tuntui löytyvän.

Yhtäkkiä on sellainen tilanne, että käytännöllisyys peittoaa monen muun adjektiivin juuri nyt. Kuitenkin "ehkä sitten kun" - ajattelu on vienyt tilaa niin kaapeissa kuin päässä, ja pieni ajatus siitä, josko nyt Ihan Oikeasti tarvitsen Ihan Kaikkia näitä mekkojani, on päässyt kasvamaan.

Siinä ne nyt siis ovat. Kaksi matkalaukullista ja yksi Ikean kassillinen täynnä vaatteita, asusteita ja tavaraa, joista koitan päästä eroon ensi viikolla uudella Kahdeksas Aisti-kirppiksellä. Kun kirppispöytä on varattu, olen katsellut kaappeja uusin silmin.

Kuinka monta pallo- tai kukkamekoa nainen tarvitsee?

Pakko saada tilaa. Tarvitsenko? Olenko käyttänyt? Muistanko tätä enää viikon päästä? Lopulta ajatus kierrättämisestä voittaa ajatuksen omistamisesta monessakin mielessä  ja olen taitellut mekkoset kauniisti laukkuihin. Olen ommellut nätisti hintalapun kiinni ja vetäissyt laukkujen vetoketjut kiinni. Kiitokset teille, jotka palvelitte minua elämäni ihmeellisinä aikoina. Toivottavasti saatte hyvän kodin. 

Parasta siinä, että raaskii laittaa tavaraa kiertoon, ja penkoo kaappeja oikein ajatuksella on, että sieltä ylähyllyiltä löytyy ehkä sinne unohtuneita aarteita. Yhtäkkiä ne tuntuvat kuin uusilta, ja himo lähteä katselemaan kevätvaatteita vähenee ainakin hetkeksi.

Eksyimme kuitenkin eilen beibin kanssa Kallioon, ja huomasin taas kiertäväni innoissani lempiliikkeitäni Ansaa, Ruplaa ja Frida Marinaa. Ehkä shoppailua voi harrastaa "ihan vähän", kun tietää, että laittaa vanhaa kiertoon? Helsinginkadun Reccistä löytyikin supersöpö kevätmekkonen kolmen euron hintaan. No pakkohan se oli ostaa. Hups. 

unnamed.jpg

Eiliset löydöt: kukkamekko ja pipo tuovat jotenkin hauskasti mieleen 90-luvun. 

Kaikkien ihanien sydän-, kukka ja pallokuosien ympäröimänä olen alkanut miettiä myymisen ohella oman mekkolainaamon perustamista. Löytyisi kaikenlaista kivaa koossa 34-38, ja ihanuudet pääsisivät ulkoilemaan useammin kuin mitä tässä mamma-arjessa voin mekoilleni tarjota.

Tarkistetaan kuitenkin alueen business-potentiaali ensin pöytävuokralla. Muistakaa ensi viikolla nr. 47 :) 

Leena Mimmi