Viime aikoina on ollut paljon tekemistä. Olen tehnyt kolmen kurssin tehtäviä kahden kuukauden sisään, suunnitellut Herttoniemi Block Partya, puuhaillut vielä salaisen projektin parissa, käynyt air joogassa (lisää siitä tuonnempana) ja koittanut muutenkin päästä takaisin kesäkuntoon ja käynyt pankkineuvotteluissa mahdolisesta asunnonvaihdosta jutellen. Tietysti tärkeimpänä olen ihmetellyt beibin kehitystä ja koittanut nauttia joka hetkestä hänen kanssaan. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että pieni näyttää jo isolta ja kääntyi ensimmäisiä kertojaan viime viikolla. Ihan yhtäkkiä - kohta hän varmaan jo konttaa, apua!

Vaikka opiskelu ja muut projektit ovat inspiroivia ja niitä tehdessä aktivoi täysin toisen osan itsestään, olen viime viikkoina kokenut jotain outoa syyllisyyttä aina koneella istuessa - pelkään menettäväni jonkin tärkeän hetken tai muiston beibin kanssa ja siksi tehnyt lähinnä lyhyiksi jääviä täsmäiskuja koneelle hänen nukkuessaan. 

Opiskelut ovat kuitenkin hyvällä mallilla. Tämän blogin lähtölaukauksena toimi "Digitaalinen työelämä"-kurssi, jossa omaa digitaalista jalanjälkeä tuli pohtia ammattimaisuuden näkökulmasta. Tehtävänannossa, jossa tuli aktivoitua itselleen uudessa sosiaalisen median sovelluksessa, kehotettiin olemaan rohkea. Rohkeus sosiaalisessa mediassa merkitsee mielestäni itsensä likoon laittamista  - on oltava valmis antamaan itsestään, jotta yleisöltä ja yhteisöltä, eli samoissa medioissa aktiivisesti toimivilta henkilöiltä, olisi odotettavissa jonkinlaista vastakaikua. Samalla pitää olla aktiivinen - päivittämistä ja pientä muistuttelua itsestään tulee harrastaa säännöllisesti. Toisaalta kirjoittaa tai päivittää ei kannata, jos ei ole mitään sanottavaa. Aikamoinen paradoksi tämä some.

Taviksena mietin, millainen oma digitaalinen henkilöbrändini on, kun en edusta esim. mitään tiettyä yritystä tai yhteisöä tai ole julkkis. Ollessani töissä  isossa finanssialan yrityksessä, työelämän verhojen raottaminen SoMe:ssa pitää tehtävä äärimmäistä harkintaa ja varovaisuutta käyttäen. Näkisinkin, että "asiantuntijaminäni" rakentuu verkossa enemmän tavoitetyöni, projektieni ja harrastusteni ympärille. Tämä tukee aitoutta - henkilöbrändin tärkeintä ominaisuutta, eikä ole poissuljettua, että joku näistä projekteista poikisi joskus muutakin kuin hyvää mieltä ja henkistä kehittymistä.

Aitous SoMe:ssa onkin mielenkiintoinen käsite - toisaalta ihmisiltä odotetaan heidän olevan omia itsejään, mutta toisaalta tiettyjä sosiaalisia normeja ei pitäisi rikkoa, eikä kaikkea tulisi paljastaa. Kun tiedonsaanti on helpompaa kuin koskaan, ja yritystetkin hyödyntävät verkosta saamaansa tietoa hakijoista esim. rekrytointitilanteessa, on selvää, että jonkjnlaista säätelyä oman verkkominän ympärillä kannatta harrastaa. Vaikka tilanteiden ja päivitysten jakamisen tulisi olla SoMe:ssa spontaania, valehtelisin jos väittäisin, etten itse miettisi yhtään, mitä jaan, mihin otan kantaa ja miten sen teen.

Samalla ihmettelen ihmisiä, jotka jakavat surutta tietoa sairauksistaan, väsymyksistään, lääkkeistään jne. somessa. On toki hienoa, ettei luoda liikaa tabuja ja että tunteista puhutaan avoimemmin kuin ennen, mutta jos sama henkilö avautuu jatkuvasti hyvinkin henkilökohtaisista asioista, päivitysten lukeminen voi muuttua kiusallisen tuntuiseksi ja lisätä fiilistä huomionhakuisuudesta. Somen soveliaisuussäännöt mukailevat oikean elämän normeja, mutta unohtuvat helposti esim. keskusteluketjuissa, joissa aiheena on jokin mielipiteitä kiihottava aihe.  

Toisaalta, tiukkojen rajojen vetäminen henkilökohtaisen elämän ja ammattimaisen identiteetin välillä voi osoittautua hankalaksi, ja yhä tavallisempaa on, että nämä kaksi identiteettiä sekoittuvat verkossa ja sen eri kanavilla. Itselläni profiilien sekoittuminen näkyy oikeastaan kaikissa käyttämissäni medioissa, koska ne ovat aina sidoksissa siihen aikaan ja elämäntilanteeseen, jossa milloinkin olen (poikkeuksena ehkä LinkedIn, joka on varattu selkeästi ammatti-identiteetin kiillottamiseen).

Vaikka yksityinen minä on eri henkilö, kuin "työminä", mielestäni yksityinen minäkin on eri kuin someminä, vaikka somessa kuuluukin olla aito. Esim. negatiivisia päivityksiä kannaattaa miettiä ihan peruspsykologisista syistä - negatiivisuudesta tarttuu aina pieni muisto siitä ilmaisseesta henkilöstä. Harkitsemattomat kommentit ja ristiriitainen sisältö muistetaan pitkään (poikkeuksena tässäkin on esim. huumorilla höystetyt kommentit, mutta kannattaa muistaa, että huumori on vaikea laji). 

Some voi olla pieni viidakko, jossa joka kanavalla tulee huomoida omat etikettinsä ja norminsa (kuva: Pinterest). 

Tähän mennessä aktiivisempaan kirjoittamiseen on itselläni liittynyt myös seuraavia pohdintoja: 

- Blogin pitäminen on pitkäjänteistä työtä. Usein lukijoita kerätään pidemmän aikaa - jopa vuosia. Itse suhtaudun kirjoittamaani blogiin enemmän omana kokeilunanani ja purkautumispaikkanani, kuin ammattimaisena verkostoitumispakkana, mutta never know, mihin suuntaan asiat liikkuvat. Lisäksi, jos haluan viitata siihen esim. työnhaussa sisällön tulisi olla mielenkiintoista ja tekstien tulisi herättää innostusta lukemaan, kommentoimaan ja jakamaan. 

- Vuodatus.net:issä on puolensa blogialustana - se on selkeä ja helppokäyttöinen, eli tarjoaa esim. lokikirjaa pitävälle kirjoittajalle ihan kivan paikan säilöä muistoja. Toisaalta vimpaimet eivät tunnu toimivan, visuaalinen ilme on rajallinen, eikä alusta tarjoa yksityiskohtaista tietoa tai tilastoja esim. artikkeleiden vertailuun. Kävijöitä ja kirjoittajia on verrattain vähän, joten tästä yhteisöstä tuskin kerääntyy blogille kovastikaan lukijoita. Ajan tasan menettänyttä blogia taas ei kannata / viitsi kauheasti mainostaa, jos haluaa osoittautaa olevansa digimarkkinoinnin ammattilainen. Taas yksi paradoksi. 

- Vaikken ole haaveillut ammattimaisesta blogaamisesta, huomasin tehtävänannossa, kuinka nälkä kasvaa syödessä. Kiinnittäessäni huomoita mm. blogin ulkonäköön ja jakamiini kuviin, alkoi tämän alustan visuaalisen ilmeen rajoittuneisuus haitata kirjoittamismotivaatiota. Aloinkin miettiä mahdollisuutta jatkaa blogia esim. Wordpressissä, joka mahdollistaa persoonallisemman ilmeen luomisen visuaalisesti, mikä taas lisää ammattimaista ja monipuolista kuvaa kirjoittajasta. Wordpress puolestaan on yrityksillä erittäin käytetty sisällönhallintajärjestelan mä, eli sen hallinta tukee toki tulevaisuuden työllistymishaaveitani paremmin, kuin unohtuneempi alusta. 

Nyt kurssin jo loputtua olisi siis aika päivittää Kauniimpi Kuin Koskaan uuteen ja katu-uskottavampaan osoitteeseen. Tätä ennen käydään hieman lomailemassa - miehellä alkoi talviloma ja huomenna suunataan vuodenaikaan nähden perinteiselle lapin reissulle. Jee!

Ihanaa saadaa taas hengata koko perhe yhdessä vähän pidempään kuin vain viikonlopun yli! Lisäksi beibi pääsee tapaamaan isomummoa (tai toisinpäin), mikä on minusta ihanaa - vanhoille ihmisille vauvat tuntuvat tuovan jotenkin ekstra-paljon iloa, eivätkä taida olla ihan niitä yleisimpiä vieraita vanhusten palvelutaloissa muutenkaan. 

Aina, kun tullaan tämän talvilomareissun jälkeen Kittilästä, stadissa alkaa kunnolla kevät. Sekin on yksi syy nauttia kunnon talvesta vielä kertaalleen!

Aurinkoa <3

Leena "Mimmi"