Huijauskevät ei pidennä päivää

Tiedetään! Eihän se kevät koskaan helmikuussa oikeasti. 

SIlti nämä muutamat päivät tällä viikolla ovat olleet jotain aivan upeaa. Föhn-tuuli on puhaltanut lämpöistä ilmaa stadiin ja aurinko on hellinyt kasvoja. Pahimmat jäät jalkojen alla ovat sulaneet, linnut ovat laulelleet ja vastaantulevat ihmiset hymyilleet. Kaikki on tuntunut jotenkin mahdolliselta.

Näinä upeina päivinä on ollut ihan huutava tarve lähteä ulos ihmettelemään "kevättä" ja jättää pakolliset hommat iltaan. Beben kanssa muutaman tunnin ulkoilu tuo aina omia pikku haasteitaan. Välillä tuntuu, että päivä helposti mene tiukaksi aikatauluttamiseksi, jotta ehtii hoitaa kotiaskareet ja ulos ehditään ns. sopivaan aikaan, jolloin vauva nukkuu tarpeeksi ja toisaalta ei liian pitkään. Vaikka rytmiä on jo hieman tullut 10 viikon iässä, jokainen päivä on aina omanlaisensa ja menot, opiskelut ja omat syömiset menevät täysin toisen ehdoilla. Valoa tulee ehkä nyt lisää, mutta aikaa ei kuitenkaan yhtään. 

Tehtävälista helpottaamaan muistamista

Vaikka aika kuluukin melkein liian nopeasti, kun on "vain kotona", päivässä ehtii kyllä yhtä ja toista, kunhan vaan on suunnitelmallinen ja joustava. Asioiden hoitamista on itselläni helpottanut, kun kirjaan ylös päivän tehtävät, esim. soitettavat puhelut ja hoidettavat sähköpostit. Ilman "systeemiä" ne unohtuvat helposti - varsinkin, jos niillä tulee tähdätä tiettyyn aikaikkunaan.

Itse olen esim. koittanut nyt kolmena peräkkäisenä päivänä soittaa terveyskeskukseen onnistumatta ajanvarauksessa. Soittaa saa klo 12-14 välillä, jolloin voi jättää oman numeronsa keskukseen tiedoksi, jotta takaisin soittopalvelu poimii sen. Muistettuani itse soittaa, haaste onkin ollut vastaamisessa.  Olemme sattuneet olemaan liikkeessä juuri silloin, kun puhelu takaisin on tullut, enkä ole kuullut niitä. Puhelu pysyy siis listallani vielä tänäänkin. Eli post it-lappu koneeseen kiinni, tai muistutus puhelimeen, niin avot. Neljäs kerta toden sanoo?

Nautitaan, kun homma on tehty...edes osittain

Opiskeluaikatauluissa pysyminen pienen vauvan kanssa vaatii jos jonkinlaista päättäväisyyttä. Lisäksi se vaatii ns. perslihaksia. Täytyy vain päättää, että tekee, ja istuu koneella aina mahdollisuuksien mukaan. Pitää hyödyntää ne hetket, joita esim. kirjoittamiselle jää beibin nukkuessa. Vaikka mieli kuinka lähtisi vaeltelemaan ja esim. kaappien siivoaminen tuntuisi houkuttelevammalta, itseään täytyy pomottaa ja siinä on oltava johdonmukainen.

Itse olen tehnyt joka päivälle osasuoritustavoitteen, johon olen pyrkinyt, enkä ole antanut periksi, ennen kuin osasuoritus on hoidettu. Joskus se tarkoittaa, että ehdin käydä kirjastossa hakemassa kurssimateriaalia, joskus taas, että kirjoitan puoli sivua tekstiä. Parhaina päivinä istun ja kuuntelen suloista tuhinaa kahvia juoden ja konetta nakutellen jopa tunnin, puolitoista putkeen. Flow-tila iskee ja on upeaa tuottaa tekstiä ja kokea, että hommat oikeasti edistyvät. On ihanaa yhdistää rakkaita asioita, ja olen alkanut hieman kadehtia oikeasti kotoakäsin työskenteleviä ihmisiä, vaikka minulla on siitäkin hommasta vähemmän romanttisia kokemuksia. Sopiva tasapaino vapauden ja tienaamisen välillä on usein hankala yhtälö. Kuitenkin oman ajan suunnitteleminen enemmän perheen ehdoilla kiehtoo juuri nyt.

Mielestä paperille - paperilta toteutukseen

Alkuvuodesta tein tälle vuodelle päässäni eräänlaista haavekarttaa. Asioiden kirjaaminen olisi vielä tehokkaampaa, ja aionkin kokeilla sitä kunnolla piakkoin. Oikeastaan aloitan jo alla - ajatusten konkretisoituessa kuviksi ja sanoiksi, niitä on helpompi toteuttaa (niinkuin todettu esim. aiemmin ajankäytön suhteen). Mietin, että haaveisiinkin on hyvä suhtautua osasuoritus-ajatuksella. Kun jonkin pitkään päässä muhineen toiveen tai haaveen saa toteutettua edes osittain, sillä pääsee jo eteenpäin. Onnistuminen poikii hyvää fiilistä ja muita toiveita on helpompi toteuttaa samassa höökissä. Lisää voi aina haaveilla ja ajoittaa toteutusta tulevaisuuteen. 

Olen jo kauan miettinyt, että olisi ihana muuttaa ns. eläinteille vanhan Hertsikan pientaloalueille. Asia on manifestoitunut satojen lenkkien ja kävelyiden aikana, jolloin olen kierrellyt kulmia ja miettinyt, mihin voisi olla varaa ja mikä toimisi juuri meille. Perheenlisäyksen johdosta tarve isommalle asunnolle on jossain vaiheessa käsillä, mutta tällä alueella on hyvin harvoin vapaita kolmioita tarjolla. Viikonloppuna kuitenkin bongasimme Susitiellä myynnissä olevan hyväkuntoisen kolmion sympaattisessa 40-luvun lopulla rakennetussa talossa.

Tänään menemme näyttöön. Vaikka meillä ei sinänsä ole kiire muuttaa, en voi olla miettimättä, että ehkä tämä on nyt vastaus yhdelle mielessäni pyörineistä haaveista. Haave voi toteutua, jos meillä riittää rohkeutta luopua vanhasta, tutusta ja rakkaasta ja kestää epämukavuutta, epävarmuutta, paperisotaa ja taloudellista satsausta.

Toisaalta päätös, joka vie eteenpäin, voi olla helppo, kun sen vain tekee. Katsotaan nyt kuitenkin se asunto nyt ensin.  

Aurinkoa loppuviikkoon! 

Leena "Mimmi"

Haavekarttaa muutamin kuvin. Tästä on hyvä aloittaa ;)