perjantai, 24. helmikuu 2017

Mekkomaanikon tunnustukset

Uusi kirppis Siilitiellä

Joitakin viikkoja sitten voivottelin sitä, kuinka kotikulmien palvelut eivät ole näyttäneet ottavan tulta alleen, vaikka tuntuu, että tilausta niille olisi. Nyt kuitenkin näyttää valoisammalta. Verson tiloihin ilmestyi eräänä aurinkoisena päivänä valaisimet, ja uusi vanhoja huonekaluja myyvä ja entisöivä liike, josta osa liiketilasta on varattu itsepalvelukirppikseksi, avasi Siilitien vanhan Siwan tiloihin. Ou jess. 

Tai voi ei - olin tutkimassa myyntipöytiä heti avajaispäivänä, vaikka olen koittanut teemoittaa edelliset viikot kevätsiivouksen alle ja päästä turhasta kaappeihin pyörimään jääneestä tavarasta eroon. Uusien kirppislöytöjen tekeminen ei juurikaan helpota tätä hommaa.

Vintage & löytöjen maailma

Itse rakastan vintage-liikkeissä ja kirppiksillä kiertämistä. Varsinkin pienet kivijalkaliikkeet, joista löytyy erilaisia palveluita yhdistettynä hyvin valittuihin vintage-vaatteisiin ovat suosikkejani. Myös torikirppikset, Siivouspäivät ja Herttoniemen kirppispäivä, jolloin kohtaamisiin kuuluu olennaisena osana rento höpötttely ja tinkiminen, ovat mielestäni parhaimpia tapoja tehdä löytöjä ja ihailla harvinaisempaa tavaraa, jota ei kuitenkaan raaski kotiinsa ostaa. 

Vaatteiden osalta kynnys ostaa käytettyä pysyy itselläni matalana, kun hinta ei päätä huimaa ja vaatteessa on "se jokin", minkä vuoksi sitä ei kertakaikkiaan voi jättää jonkun toisen löydettäväksi. Usein käytetty vaate on myös laadun tae - jos kunto on hyvä käytettynäkin, se kestänee meikäläisenkin päällä. Samalla kun ostan uutta, ajattelen aina laittavani jotain muuta kiertoon ja näin tasapainottavani vaatekaappini ja lompakkoni rasitusta.

Nimeni on Leena ja olen mekkoholisti

Jossain vaiheessa olen kuitenkin alkanut luoda suhteita vaatteisiini. Ikään kuin ne vaikuttaisivat siihen, kuka olen. Huomaan, että jokin vaateparsi (useimmiten joku ihana mekko - rakastan mekkoja!), saattaa käydä vuodessa päälläni vain kerran johtuen esim. sääolosuhteista tai siitä, että sen käyttämiseen ei jotenkin tunnu olevan sopivia tilaisuuksia. Mekko voi olla vaikka reissusta ostettu, siihen liittyy jotain hienoja muistoja, tai se on muuten vain uniikkikappale, ja minusta tuntuu kuin antaisin osan itsestäni pois samalla, kun edes ajattelen siitä luopumista. 

Mekkojen hamstraaminen yhdistettynä raskauden aikaiseen vaatekriisiin, meneillään olevaan imetykseen ja yllättävään tarpeeseen lisätä ns. kotivaatteita repertuaarini, sekä beibin vaatteiden tarvitsemaan tilaan, vaatekaappini onkin elänyt viime aikoina aikamoista evoluutiota. On pitänyt sulloa kassillisia mekkoja ja muita ihana vaatteita kaappien ylähyllyille siinä toivossa, että mahdun niihin myöhemmin, kun taas ne kaikkein kauhtuneimmat 10 vuotta vanhat verkkarit on pitänyt säästää, koska "ne ovat vaan niin kätevät ja mukavat". Ja ainainen ongelma, kun mennään ulos: vaatekaappi täynnä vaatteita, mutta ei muka mitään päällepantavaa. nothing%20to%20wear.jpg

Tuttu juttu? 

Pakkosiivous ja luopumisen vaikeus

Olen joutunut ostamaan uutta siinä toivossa, että saan ne pian myytyä eteenpäin, kun kroppa palautuu tavallisempiin mittoihinsa. Kuitenkin huomaan nyt miettiväni, kannattaako kaikkia raskaus- ja imetysajan vaatteita sittenkään laittaa vielä kiertoon - entä, jos hommaan tulee uusinta? Ja entäpä ne beibin vaatteet? Osa on varmaan pakko säästää ihan siksikin, että ne ovat niin suloisia ja muistuttavat siitä, kun toinen oli ihan pienen pieni. 

Tässä kohtaa voin onneksi todeta, että tavaraa on mennyt eteenpäin jo joulun alla muutama säkillinen. Tätä edesauttoi sen tajuaminen, että oikeasti tulemme tarvitsemaan kotona tilaa, ja kaappien sisältöä on pakko raakata. Samalla sen tajuaminen, että moni oikeasti voisi tarvita jotain, mitä meillä on yllin kyllin, lisäsi luopumisvimmaa. Vielä alkuvuodesta vein SPR:lle kassillisen tavaraa, jolla ei tunnu enää olevan paikkaa arjessamme, mutta silti tuntui löytyvän.

Yhtäkkiä on sellainen tilanne, että käytännöllisyys peittoaa monen muun adjektiivin juuri nyt. Kuitenkin "ehkä sitten kun" - ajattelu on vienyt tilaa niin kaapeissa kuin päässä, ja pieni ajatus siitä, josko nyt Ihan Oikeasti tarvitsen Ihan Kaikkia näitä mekkojani, on päässyt kasvamaan.

Siinä ne nyt siis ovat. Kaksi matkalaukullista ja yksi Ikean kassillinen täynnä vaatteita, asusteita ja tavaraa, joista koitan päästä eroon ensi viikolla uudella Kahdeksas Aisti-kirppiksellä. Kun kirppispöytä on varattu, olen katsellut kaappeja uusin silmin.

Kuinka monta pallo- tai kukkamekoa nainen tarvitsee?

Pakko saada tilaa. Tarvitsenko? Olenko käyttänyt? Muistanko tätä enää viikon päästä? Lopulta ajatus kierrättämisestä voittaa ajatuksen omistamisesta monessakin mielessä  ja olen taitellut mekkoset kauniisti laukkuihin. Olen ommellut nätisti hintalapun kiinni ja vetäissyt laukkujen vetoketjut kiinni. Kiitokset teille, jotka palvelitte minua elämäni ihmeellisinä aikoina. Toivottavasti saatte hyvän kodin. 

Parasta siinä, että raaskii laittaa tavaraa kiertoon, ja penkoo kaappeja oikein ajatuksella on, että sieltä ylähyllyiltä löytyy ehkä sinne unohtuneita aarteita. Yhtäkkiä ne tuntuvat kuin uusilta, ja himo lähteä katselemaan kevätvaatteita vähenee ainakin hetkeksi.

Eksyimme kuitenkin eilen beibin kanssa Kallioon, ja huomasin taas kiertäväni innoissani lempiliikkeitäni Ansaa, Ruplaa ja Frida Marinaa. Ehkä shoppailua voi harrastaa "ihan vähän", kun tietää, että laittaa vanhaa kiertoon? Helsinginkadun Reccistä löytyikin supersöpö kevätmekkonen kolmen euron hintaan. No pakkohan se oli ostaa. Hups. 

unnamed.jpg

Eiliset löydöt: kukkamekko ja pipo tuovat jotenkin hauskasti mieleen 90-luvun. 

Kaikkien ihanien sydän-, kukka ja pallokuosien ympäröimänä olen alkanut miettiä myymisen ohella oman mekkolainaamon perustamista. Löytyisi kaikenlaista kivaa koossa 34-38, ja ihanuudet pääsisivät ulkoilemaan useammin kuin mitä tässä mamma-arjessa voin mekoilleni tarjota.

Tarkistetaan kuitenkin alueen business-potentiaali ensin pöytävuokralla. Muistakaa ensi viikolla nr. 47 :) 

Leena Mimmi

 

torstai, 16. helmikuu 2017

Osasuorituksia ja haavekartoitusta

Huijauskevät ei pidennä päivää

Tiedetään! Eihän se kevät koskaan helmikuussa oikeasti. 

SIlti nämä muutamat päivät tällä viikolla ovat olleet jotain aivan upeaa. Föhn-tuuli on puhaltanut lämpöistä ilmaa stadiin ja aurinko on hellinyt kasvoja. Pahimmat jäät jalkojen alla ovat sulaneet, linnut ovat laulelleet ja vastaantulevat ihmiset hymyilleet. Kaikki on tuntunut jotenkin mahdolliselta.

Näinä upeina päivinä on ollut ihan huutava tarve lähteä ulos ihmettelemään "kevättä" ja jättää pakolliset hommat iltaan. Beben kanssa muutaman tunnin ulkoilu tuo aina omia pikku haasteitaan. Välillä tuntuu, että päivä helposti mene tiukaksi aikatauluttamiseksi, jotta ehtii hoitaa kotiaskareet ja ulos ehditään ns. sopivaan aikaan, jolloin vauva nukkuu tarpeeksi ja toisaalta ei liian pitkään. Vaikka rytmiä on jo hieman tullut 10 viikon iässä, jokainen päivä on aina omanlaisensa ja menot, opiskelut ja omat syömiset menevät täysin toisen ehdoilla. Valoa tulee ehkä nyt lisää, mutta aikaa ei kuitenkaan yhtään. 

Tehtävälista helpottaamaan muistamista

Vaikka aika kuluukin melkein liian nopeasti, kun on "vain kotona", päivässä ehtii kyllä yhtä ja toista, kunhan vaan on suunnitelmallinen ja joustava. Asioiden hoitamista on itselläni helpottanut, kun kirjaan ylös päivän tehtävät, esim. soitettavat puhelut ja hoidettavat sähköpostit. Ilman "systeemiä" ne unohtuvat helposti - varsinkin, jos niillä tulee tähdätä tiettyyn aikaikkunaan.

Itse olen esim. koittanut nyt kolmena peräkkäisenä päivänä soittaa terveyskeskukseen onnistumatta ajanvarauksessa. Soittaa saa klo 12-14 välillä, jolloin voi jättää oman numeronsa keskukseen tiedoksi, jotta takaisin soittopalvelu poimii sen. Muistettuani itse soittaa, haaste onkin ollut vastaamisessa.  Olemme sattuneet olemaan liikkeessä juuri silloin, kun puhelu takaisin on tullut, enkä ole kuullut niitä. Puhelu pysyy siis listallani vielä tänäänkin. Eli post it-lappu koneeseen kiinni, tai muistutus puhelimeen, niin avot. Neljäs kerta toden sanoo?

Nautitaan, kun homma on tehty...edes osittain

Opiskeluaikatauluissa pysyminen pienen vauvan kanssa vaatii jos jonkinlaista päättäväisyyttä. Lisäksi se vaatii ns. perslihaksia. Täytyy vain päättää, että tekee, ja istuu koneella aina mahdollisuuksien mukaan. Pitää hyödyntää ne hetket, joita esim. kirjoittamiselle jää beibin nukkuessa. Vaikka mieli kuinka lähtisi vaeltelemaan ja esim. kaappien siivoaminen tuntuisi houkuttelevammalta, itseään täytyy pomottaa ja siinä on oltava johdonmukainen.

Itse olen tehnyt joka päivälle osasuoritustavoitteen, johon olen pyrkinyt, enkä ole antanut periksi, ennen kuin osasuoritus on hoidettu. Joskus se tarkoittaa, että ehdin käydä kirjastossa hakemassa kurssimateriaalia, joskus taas, että kirjoitan puoli sivua tekstiä. Parhaina päivinä istun ja kuuntelen suloista tuhinaa kahvia juoden ja konetta nakutellen jopa tunnin, puolitoista putkeen. Flow-tila iskee ja on upeaa tuottaa tekstiä ja kokea, että hommat oikeasti edistyvät. On ihanaa yhdistää rakkaita asioita, ja olen alkanut hieman kadehtia oikeasti kotoakäsin työskenteleviä ihmisiä, vaikka minulla on siitäkin hommasta vähemmän romanttisia kokemuksia. Sopiva tasapaino vapauden ja tienaamisen välillä on usein hankala yhtälö. Kuitenkin oman ajan suunnitteleminen enemmän perheen ehdoilla kiehtoo juuri nyt.

Mielestä paperille - paperilta toteutukseen

Alkuvuodesta tein tälle vuodelle päässäni eräänlaista haavekarttaa. Asioiden kirjaaminen olisi vielä tehokkaampaa, ja aionkin kokeilla sitä kunnolla piakkoin. Oikeastaan aloitan jo alla - ajatusten konkretisoituessa kuviksi ja sanoiksi, niitä on helpompi toteuttaa (niinkuin todettu esim. aiemmin ajankäytön suhteen). Mietin, että haaveisiinkin on hyvä suhtautua osasuoritus-ajatuksella. Kun jonkin pitkään päässä muhineen toiveen tai haaveen saa toteutettua edes osittain, sillä pääsee jo eteenpäin. Onnistuminen poikii hyvää fiilistä ja muita toiveita on helpompi toteuttaa samassa höökissä. Lisää voi aina haaveilla ja ajoittaa toteutusta tulevaisuuteen. 

Olen jo kauan miettinyt, että olisi ihana muuttaa ns. eläinteille vanhan Hertsikan pientaloalueille. Asia on manifestoitunut satojen lenkkien ja kävelyiden aikana, jolloin olen kierrellyt kulmia ja miettinyt, mihin voisi olla varaa ja mikä toimisi juuri meille. Perheenlisäyksen johdosta tarve isommalle asunnolle on jossain vaiheessa käsillä, mutta tällä alueella on hyvin harvoin vapaita kolmioita tarjolla. Viikonloppuna kuitenkin bongasimme Susitiellä myynnissä olevan hyväkuntoisen kolmion sympaattisessa 40-luvun lopulla rakennetussa talossa.

Tänään menemme näyttöön. Vaikka meillä ei sinänsä ole kiire muuttaa, en voi olla miettimättä, että ehkä tämä on nyt vastaus yhdelle mielessäni pyörineistä haaveista. Haave voi toteutua, jos meillä riittää rohkeutta luopua vanhasta, tutusta ja rakkaasta ja kestää epämukavuutta, epävarmuutta, paperisotaa ja taloudellista satsausta.

Toisaalta päätös, joka vie eteenpäin, voi olla helppo, kun sen vain tekee. Katsotaan nyt kuitenkin se asunto nyt ensin.  

Aurinkoa loppuviikkoon! 

Leena "Mimmi"

haavekartta_dreammap.jpg

Haavekarttaa muutamin kuvin. Tästä on hyvä aloittaa ;)

lauantai, 4. helmikuu 2017

Lähiostarivisioita ja inspiraatiota naisyrittäjiltä

Liiketiloja vapaina

Muuttaessamme pari vuotta sitten vanhaan Herttoniemeen, ihastuin oitis meidän lähiostariin - pikkuriikkiseen Erätoriin ja sitä ympäröivien talojen kivijalkaliiketiloihin. Osa näistä kivijalkaliikkeistä on muutettu asunnoiksi isompien remonttien ja uudistusten yhteydessä, mutta moni tila seisoo myös tyhjillään ja on tehnyt sitä pitkään.

Hiihtomäentien ja Erätorin kulmaa ohittaessa, tulen aina tarkastaneeksi, jos siinä jo näkyisi merkkejä ison liiketilan elävöitymisestä. Iso liiketila on ollut tyhjillään ties kuinka pitkään - ainakin siitä asti, kun itse muutimme tänne. Viime vuonna tila jaettiin kahteen, ja sen oikeaan kulmaan ilmestyi lappu, jonka mukaan Hiihtomäentien puoleiseen tilaan avattaisiin luomu- ja kasvisruokaan keskittyvä kahvila. Vasemmalla puolen kulmalikettä avasi ovensa pieni ja sympaattinen kukkakauppa, jota pyöritti ulkomaalaistaustainen pariskunta.

Kokeilijoista uusiin yrittäjiin

Innostus siitä, että lähialueen palvelut ja erikoistarjonta laajeni, loppui kuitenkin lyhyeen. Aina, kun tarvittiin kukkia, suuntasin uuteen Kukkaseen ja sain sydämellistä palvelua. Liike oli auki kaikkina viikon päivinä, mutta näin harvemmin siellä asiakkaita. Toisaalta yrittäjilläkin tuntui olevan vähän aikaa tai osaamista keskittyä liikkeensä markkinointiin tai tunnettavuuden lisäämiseen. Vuorovaikutus verkossa, jonka kautta tunnettavuus lisääntyy, vaatii aktiivisuutta, keskustelua ja laadukasta, kiinnostavaa sisältöä, jonka tuottaminen voi olla hankalaa kantasuomalaisillekin. Kivijalkaliikkeen pyörittäminen taas sitoo yrittäjää olemaan paikalla liikkeessä mahdollisimman paljon asiakkaita varten, ja tässä tapauksessa yrittäjät tuntuivat olevan paikalla koko ajan. Missä vaiheessa he olisivat voineet verkostoitua tai saada brändinsä kehittämiseen apua?

Harmitti yrittäjien ja vanhan Hertsikan puolesta - tällaisia liikkeitähän tänne kaivattaisiin. Vaikka metroaseman viereisten supermarkettien ja lähi-Alepankin valikoima on erittäin laaja, on pienten kivijalkaliikkeiden tuoma tunnelma ihan oma juttunsa kylämaisessa kaupunginosassa. Erätori on kuulemma stadin vanhin ostari ja joskus ostarilla on ollut elokuvateatterikin.

Kukkakauppiaden luovutetttua, aloin odottaa uuden kahvilan aukeamista. Olisi jo aikakin saada vaihtoehtoja noille muutamalle kulmabaarille, joita kotikadulla on. Kahvilan ikkunaa koristi lappu: "avaamme kesäkuussa". Jaetun liiketilan toiseen siipeen ilmestyi kylmäkaappeja ja ilmoitus, jonka mukaan uuden kalakaupan toiminta alkaisi niinikään kesälllä. Tähän päivään mennessä kumpaakaan puotia ei ole kuitenkaan avattu, ja monet muutkin tilat ovat vielä tyhjiä. Kahvilan Facebook-sivulla lukee, että se avaa alkuvuodesta 2017, mutta koskaan en ole nähnyt ketään valmistelemassa liiketilaa käyttöön tai muitakaan elon merkkejä. Toisella puolella näyttäisi olevan uusi jääkaappi, vai kuvittelenko vain? 

erätori.jpg

Erätori S-marketin aikaan. Onhan tässä vähän toritunnelmaa, eikö? Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo.

Kaikki yrittäjät verkostoitukaa!

Onneksi joku uskaltaa yittää. Viime keväänä Hiihtomäentien päähän ilmestyi toivonpilkahdus, kun joogaa, tanssia ja kehonhuoltoa tarjoava Keholataamo (http://www.keholataamo.fi/), avautui. Mietin, että luomu-tuotteita ja kasvisruokaa myyvä kahvilahan sopisi täydellisesti jooga- ja tanssisalin naapuriin, ja nämä kaksikin yritystä toisivat jo mukanaan kivaa hypeä, jonka myötä muutkin yrittäjät kenties saisivat tuulta purjeisiinsa. 

Alueen ikärakenteen ja se asukkaiden luulisi myös tukevan kyläyhteisön kehittymistä - yhteisöllisyys on juuri se juttu, josta eniten pidän näillä kulmilla. On pihakirppistä, ruokaosuuskuntaa, viljelypalstaa, Block Partya, kyläjuhlaa, Herttoniemen äitejä ym. Tuntemani lapsiperheet käyttävät mieluiten lähipalveluja, ja takaisin itään muuttaneet Kallio- ja muut kantakaupungissa nuoren aikuisuutensa viettäneet paluumuuttajat ovat myös tottuneet kivijalkaliikkeiden- ja kahviloiden erityistarjontaan ja niiden tukemiseen.

Erä"torista" kun puhutaan, näenkin mielessäni visoita, joissa ulos voi lähteä vaikka jogamatto ja ostoskori kainalossa, kiertää lähiostarin ja tulla kotiin päivän liikunnat ja ostokset hoidettuna. Torikeskittymää ympäröivät pienet liikeet voisivat tukea toisiaan esim. mainostamalla ja hyödyntäen toistensa tuotteita ja palveluita myös oravannahkakauppa-ajatuksella. Give some, get some - kukaan ei häviä hyvässä hengessä tehdystä yhteistyöstä.

Ehkä ajatus vaikuttaa utopistiselta ja idealistiselta, mutta se ei suinkaan ole mahdoton. Suomalaisia parjataan usein turhaan kateelliseksi kansaksi. Omassa lähipiirissäni ei ainakaan autoja vertailla, mutta sen sijaan kannustutetaan kaveria ja hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös heidän osaamistaan. Verkostot ja niiden laajeneminen erinäisten yhteistyöprojektien myötä hyödyntää kaikkia ketjun osallisia - toisinaan saatu hyöty itselle tosin näkyy vasta ajan kanssa, eikä palveluita kannatakaan jakaa pelkästään vastapalveluksen toivossa. Kuitenkin tiedon ja osaamisen jakaminen lisää mahdollisuuksia tavata ihmisiä, joita pelkästään "omaa juttuaan" tehdessä jäisi helposti ilman.

Mallia naisyrittäjiltä

Facebookissa aktiviisessa Naisyrittäjät-ryhmässä olen törmännyt paljonkin tämäntyyppiseen auttamiseen, joka parhaimillaan on täysin pyytetöntä. Yrittäjät kommentoivat esim. toistensa kotisivuja, blogeja ja tuotteita, arvioivat ja vertailevat hintoja ja toimintatapoja sekä jakavat tarinoita siitä, miten he itse ovat menestyneet tai kehittäneet liikeidoitaan. Varsinkin nuoria ja aloittelevia yrittäjiä kohtaan meininki on ihan omaa luokkaansa - monet naisista huutelivat sivustolla kilpaa, miten voisivat auttaa nuorta yrittäjää, joka oli muokkaamassa sairauskuluja kattaakseen aloittamastaan kakkubisneksestä ihan oikeaa yritystä heti, kun täyttää 18 vuotta. Yksi naisista halusi tehdä kotisivut, toinen ottaa kuvat, yksi tehdä brändityötä jne. Ihmeellisesti aikaa tuntuu löytyvän muiden auttamiseen omankin kiireisen työn ohella, kun vaan tiedostetaan, että se apu on tervetullutta ja että sitä ilman toisen yrityksellä on vaikeat lähtökohdat digimaailman kilpailussa.

Kun on kiireinen omassa työssään, joka usein myös sitoo fyysisesti työpaikalle, on hienoa, että nykyään verkostoitua voi muuallakin kuin Slushissa tai muilla messuilla, joissa esim. pienyrittäjän voi olla vaikea kohdistaa fokusta niihin toimijoihin, joiden kanssa hän voisi tehdä yhteistyötä. Samalla esim. käsityöläisen kynnys mennä esim. teknologiaa painottaville messuille tai tapahtumiin. Naisyrittäjät ei varmaan ole ainoa verkosto laatuaan, mutta erittäin laaja se on. Kun jäseniä on isojen yrityksien johtajista toiminimellään itseään työllistäviin tai osa-aikaisiin yrittäjiin, on keskustelu laajaa, ja monia näkökulmia tulee esiin arkisiinkin pulmiin. Samalla kanava on mitä mainioin uusien mielenkiintoisten yritysten ja brändien bongaamiseen - naisten esitellessä tuotteitaan ja palveluitaan, sieltä voi löytää juuri itselleen sopivan toimittajan tai jopa business-kumppanin.  

Haveilemisesta, avun pyytämisestä ja muiden auttamisesta 

Apua voi kuitenkin saada vain, kun sitä pyytää. Vastaavaa auttamista ja tukemista olisi hienoa nähdä myös kuluttajilta yrittäjiä päin. Emme voi saada parempia, monipuolisempia tai laadukkaampia palveluita tai tuotteita, jos emme ole niistä valmiita maksamaan. Vaikka Alepasta saa esim. ihan kivoja tulppaaneja, olisihan se kuitenkin siistimpää tukea yritystä, joka elää sillä, että joku niitä kukkia käy ostamassa. Samalla paikasta ja palvelusta on helppo vinkata kaverillekin.

Välillä kuulee kitinää siitä, että palveluja viedään verkkoon ja että erityistavaraa pitää tilata rapakon takaa. Kuitenkin juuri kivijalkayrityksiin ihmisillä sitten tuntuu olevan jonkinlainen kynnys mennä - ikään kuin pelättäsiin, että joku tulee vaikka palvelemaan tai myymään jotain. Aikamoinen paradoksi.

Joidenkin kaupunkikaavojen mukaan Erätori mahdollisesti puretaan. Siihen mennessä jatkan itse liiketilojen ihailemista, niissä toimivien yrittäjien tukemista ja haaveilemista omasta liikkeestä, vaikka toiminimi on nyt juuri jäähyllä. Ehkä siihen mennessä, kun avaisin oman putiikkini, olen löytänyt tasapainon digi- ja livetoiminnan välillä - ainakin apua kokonaisuuden luomiseen näyttäisi olevan tarjolla. Toinen edellytys onnistumiseen on kyläyhteisössä normaali toimintatapa; lähellä asiointi, ja niiden palveluiden käyttäminen, jotka pitävät omat kulmat eläväisinä.

yrittäjyys.jpg

Millaisena sinä näkisit oman lähiympäristösi? Miten voit itse vaikuttaa sen kehitykseen?

Leena, "Mimmi" 

 

maanantai, 30. tammikuu 2017

Mietteitä matolta

Tanssista joogaan

Toissa viikolla kerroin, kuinka päädyin ikään kuin vahingossa lenkille, kun huomasin yhtäkkiä, että kroppani kykeni vihdoin sellaiseen, johon se ei ole pitkään aikaan taipunut, eikä ole voinutkaan taipua. Olo oli eufoorinen, ja päätin siltä seisomalta, että alan olla valmis ottamaan kehoni takaisin haltuuni. Nyt en puhu mistään alkuvuoden dieettijutuista, vaan siitä kokonaisvaltaisesti hyvästä fiiliksestä, kun on mahdollista taas tehdä asioita, joista todella nauttii.

Kaikki, jotka tuntevat minut tietävät, että tanssi on aina ollut minulle se ykkösjuttu - paljon enemmän kuin pelkkä harrastus tai liikuntamuoto. Pitkään luulin, etten koskaan voisi saavuttaa millään muulla liikuntamuodolla samanlaisia itseni ylittämisen ja voimaantumisen tunteita kuin tanssiessa. Kilpailu ja esiintyminen vaatii kuitenkin arjen aikatauluttamista ja vapaa-ajan suunnittelua. Kun tanssit, tanssit kunnolla.

Kehon ja mielen oivalluksia

Joitain vuosia sitten huomasin, että kaipasin yhä enemmän rauhoittavia, maadoittavia ja lempeitä tapoja palautua arjen keskellä. Jooga nousi tanssin oheen tärkeimmäksi kanavaksi kehon rajojen ja itseni tutkimiseen. Erityisesti se oli ihanaa, että jooga ei vaadi peilejä, suuria tiloja, makeita asuja tai kilpailuja. Kun maton levittää jalkojen alle, tila rauhittumiseen ja liikuntaan on valmiina, eikä itseään tarvitse verrata keneenkään muuhun. Maton ulkopuoliset asiat jäävät sen ulkopuolelle.

Viikko sitten uskaltauduin pitkästä aikaa taas ohjatulle tunnille. Satuin vielä löytämään ohjaajan, jonka edustamaan suuntaukseen ihastuin viime joogafestivaaleilla. Babtiste Yogan idea on vahvistaa harjoituksen kautta keskittymistä ja oivalluksia, joita tarvitaan elämän eri osa-alueilla ja omien tavoitteiden saavuttamiseen. Harjoitus koostuu fyysisestä treenistä, hengitysharjoituksista, meditaatiosta sekä itsetutkiskelusta ja kannustaa mm. intohimojen ja luovuuden toteuttamiseen, uusien mahdollisuuksien löytämiseen ja näkemiseen sekä itsevarmuuden parantamiseen.

Tiesin tulleeni oikeaan paikkaan jo tunnin alussa tehtävien hengistysharjoitusten aikana. Ihmeellistä, miten yksinkertaisesti hengitämällä sisään ja ulos kroppa lämpenee ja mieli rauhoittuu. Joka kerta, kun harjoitukseen syventyy ja keskittyy, siitä saa samantyyppisen ahaa-elämyksen. Lisäksi kummastelin, kuinka kroppa on kykenevä muistamaan erilaisia liikkeitä ja aktivoi kuin itsestään niissä tarvittavia lihaksia. Ohjaaja muistutti meitä siitä, kuinka joogassa altistamme itsemme epämukavuudelle ja toisinaan käännämme koko maailman tietoisesti ylösalaisin. Huomatessani voivani tehdä haastavampiakin liikkeitä ilman kipua, olo oli melkein riehakas. Ylitin odotukseni ja lauantaina sovin mieheni kanssa aamupäivän "vapaaksi", jotta pääsisin taas harjoittelemaan.

Rakkaudella itseä kohtaan

Lauantain harjoitus aloitettiin muistuttamalla itseämme siitä, kuinka jokainen päivä on joogassa erilainen - edes itsensä kanssa ei pidä kilpailla ja harjoitus tulee tehdä aina sen hetken kykyjen mukaan. Tämän kun aina muistaisi. Onneksi ohjaaja oli perusteellinen ja korjasi yli-innokasta paluujoogaajaa. Kannattaa tehdä rauhassa vähemmän, jotta pidemmällä tähtäimellä voi tehdä enemmän. "How you do anything, is how you do everything". 

Harjoituksen ja loppurentoutumisen jälkeen ohjaaja laittoi soimaan Robbie Williamsin I love my lifen - ihana tapa lopettaa tunti, ja paketoida sen aikana koetut tunteet mukaamme kotimatkalle.

"I love my life. I am wonderful, I am beautiful, I am free.

love my life, I am powerful, I am magical, I am me". 

I love my life Robbie Williams.jpg

Uuden viikon alkaessa harmahtavana, kannattaa kuunnella ja fiilistellä.

https://youtu.be/j4ggyO-OFXU

Hyvää energiaa täytyy joskus houkutella esiin. Itseäni matto odottaa taas illalla. ​

Leena "Mimmi"

perjantai, 27. tammikuu 2017

Karavaanin matkassa

Menestyksen salaisuus?

Törmäsin toissapäivänä HS:n artikkeliin uumajalaisesta Ida Backlundista, yrittäjänaisesta, jonka hengentuotos on tänäpäivänä noin 14 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä ja maailmanmarkkinoilla laajeneva Rapunzel Of Sweden hiuspidennysyritys. Nykyään yrittäjä kannustaa aloittelevia uusia tekijöitä yrityskiihdyttämöissä, tukee heitä sijoitusyhtiönsä kautta ja jakaa ideoitaan businessseminaareissa.

Lukemastani artikkelista minulle jäi erityisesti mieleen Backlundin loppukaneetti - ns. menestyksen salaisuus. "Seuraa sydäntäsi ja intuitiotasi. Se kertoo paljon siitä, minkälaisia päätöksiä kannattaa tehdä, Ja ota seuraksesi ihmisiä, jotka uskovat sinuun ja jotka luovat positiivista energiaa. Muiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä". Aika raalta tuntui tuo viimeinen lause, mutta tosihan sekin on. Niin business- kuin elämäntaito-oppaat painottavat nykyään yhä enemmän "hyvien tyyppien" merkitystä, ja kuten elämän, myös organisaatioiden näkökulmasta kaikkein tärkeimpiä asioita kehityksen ja evoluution kannalta ovat ihmiset. Läheisemme ja kumppanimme määräävät aika pitkälle esim. sitä, millaisia näkökulmia opimme ja miten suhtaudumme haasteisiin.

people around us.jpg

Ystävämme ja seuramme vaikuttaa meihin enemmän kuin tajuammekaan. Kannattaa valita hyvin.

Ei energiasyöpöille!

Sosiaalispykologian näkökulmasta, ihmiset valitsevat ympärilleen muita ihmisiä tietyn kongruenssin, yhteenkuuluvuuden tunteen mukaan. Joskus se perustuu samankaltaisuuteen, joskus erilaisuuteen, mutta pääidea on, että yhteenkuuluvuutta tuntevat ihmiset tuntuvat täyttävän paikan toisen henkilön tarvealueella. Sosioekonomiset taustat, kuten koulutus ja asuinalue vaikuttavat kumppanuuksien valintaan, mutta tärkeimpiä tekijöitä ovat kuitenkin yhteiseksi koetut arvot ja normikäsitykset. Ystävien kesken nämä kielivät yhteisestä kokemusmaailmasta - tavasta, jolla asiat ympärillä näyttäytyvät.

Organisaationäkökulmasta työntekijän on tietyissä määrin pakko hyväksyä ja omaksua esim. yrityksen arvot, tavoitteet, ideologia ja toimintatavat voidakseen tehdä siinä töitä. Töissä menestymisen takana on useimmiten motivoivaksi koettu tehtävä, hyvä, rohkealle ideoinnille avoin ilmapiiri, ja kannustavat työkaverit. Ristiriidat ihmisen arvojen ja häneltä odotetun toiminnan välillä puolestaan tuovat mukanaan negatiivistia tunteita, rooliristiriitoja, motivaatio-ongelmia ja usein kateutta ystäviä tai työtovereita kohtaan, joilla menee ns. paremmin. Negatiivisuus tarttuu ja nakertaa yhteisöä, sen yhteenkuuluvuutta, luovuutta ja luottamusta, mikä puolestaan näkyy tuloksissa.

Voimavarakaravaani ja positiinen jakaminen

Töissä ja ihmissuhteissa taas niihin panostetun ajan ja energian tulisi olla tasapainossa niistä saatujen voimavarojen ja palkitsevuuden kanssa. Hyvä fiilis luo ns. voimavarakaravaanin, jossa yksilö ruokkii positiivista kehää ympärillään tartuttaen iloa muihin. Positiivinen kehä puolestaan voi tuoda mukanaan mm. sosiaalisten suhteiden laajenemista ja tämän myötä lisääntyneitä työmahdollisuuksia ja kohonneen itsevarmuuden. 

Teoriat eivät ole rakettitiedettä. Hyvä luo hyvää, kun taas ristiriidat ja negatiivisuus tarttuu ja saastuttaa motivoituneenkin tiimin tai iloisimmankin ihmisen. Vaikka vastaavia tilanteita on helppo tunnistaa ja ymmärtää, niiden muuttaminen yksityiselämässä on vähintään yhtä haastavaa kuin töissä. Itselleen läheistä henkilöä on vaikeaa pyytää kehityskeskuteluun, varsinkin jos asenne muutokseen on muutenkin negativiinen. On myös vaikeaa myöntää, jos henkilö, jota on pitänyt itselle tärkeänä ja läheisenä, ei ole valmis tekemään töitä suhteen eteen. 

Rationaalisuuskin kannattaa

Yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuu yhdessä koettujen asioiden ja kokemusten kautta. Ehkä tästä syystä on niin vaikeaa ymmärtää päästää irti ihmisistä ja suhteista, jotka eivät tunnu tasapainoisilta. Itse olen viimeaikoina pohtinut asiaa paljon huomattuani joidenkin aikoinaan läheisten ihmisten muuttuneen kaukaisiksi tavalla, joka tuntuu peruuttamattomalta. Esimerkiksi yltiöpäistä negatiivisuutta ja uhriksi heittäytymistä on vaikeaa ymmärtää aikuisena, kun elämänvalintamme ovat omiamme, ja kyvyn reflektoida syitä ja seurauksia tulisi olla jo kehittynyt. Jos olo on enemmän kuin roskiksella kuin auringonpaisteella joka kerta tietyn ihmisen tapaamisen jälkeen, lienee parempi vähentää kanssakäymistä. Vaikka takana olisi monia hienoja vuosia, pitäisi läheisiä ihmissuhteita välillä pystyä käsittelemään yritysmaailman rationalisuudella. 

Luopuminen on vaikeaa ja haiketa, mutta itse ajattelen, että on parempi säilyttää ajatus ja muisto ystävyydestä sellaisena kuin se on ollut parhaimmillaan. Luovuttaa ei tietenkään kannata liian aikaisin, mutta jos suhde ei ole vastavuoroinen, sitä on vaikea jatkaa ja ennen kaikkea, se voi luoda vääristyneen käsityksen siitä, millainen itse on ja mihin on kyvykäs. Karavaani kulkee eteenpäin.   

Aurinkoa!

Leena, "Mimmi"

  • Jotain minusta

    Olen jatkuvassa transitissa oleva 30+ helsinkiläinen. Intohimojani ovat uuden oppiminen, itseni kehittäminen, markkinointi ja viestintä - viime aikoina myös positiivinen psykologia.

    Kokonaisvaltainen hyvinvointi, jooga ja tanssi ovat sydämen asioitani, vastikään kasvanut perheeni rakkauteni.

    Tiedossa organisaationäkökulmia vanhempainvapaalla, pohdintoja arjen parhaudesta, multitaskauksesta, vapaa-ajasta ja hyvinvoinnista.