Menestyksen salaisuus?

Törmäsin toissapäivänä HS:n artikkeliin uumajalaisesta Ida Backlundista, yrittäjänaisesta, jonka hengentuotos on tänäpäivänä noin 14 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä ja maailmanmarkkinoilla laajeneva Rapunzel Of Sweden hiuspidennysyritys. Nykyään yrittäjä kannustaa aloittelevia uusia tekijöitä yrityskiihdyttämöissä, tukee heitä sijoitusyhtiönsä kautta ja jakaa ideoitaan businessseminaareissa.

Lukemastani artikkelista minulle jäi erityisesti mieleen Backlundin loppukaneetti - ns. menestyksen salaisuus. "Seuraa sydäntäsi ja intuitiotasi. Se kertoo paljon siitä, minkälaisia päätöksiä kannattaa tehdä, Ja ota seuraksesi ihmisiä, jotka uskovat sinuun ja jotka luovat positiivista energiaa. Muiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä". Aika raalta tuntui tuo viimeinen lause, mutta tosihan sekin on. Niin business- kuin elämäntaito-oppaat painottavat nykyään yhä enemmän "hyvien tyyppien" merkitystä, ja kuten elämän, myös organisaatioiden näkökulmasta kaikkein tärkeimpiä asioita kehityksen ja evoluution kannalta ovat ihmiset. Läheisemme ja kumppanimme määräävät aika pitkälle esim. sitä, millaisia näkökulmia opimme ja miten suhtaudumme haasteisiin.

Ystävämme ja seuramme vaikuttaa meihin enemmän kuin tajuammekaan. Kannattaa valita hyvin.

Ei energiasyöpöille!

Sosiaalispykologian näkökulmasta, ihmiset valitsevat ympärilleen muita ihmisiä tietyn kongruenssin, yhteenkuuluvuuden tunteen mukaan. Joskus se perustuu samankaltaisuuteen, joskus erilaisuuteen, mutta pääidea on, että yhteenkuuluvuutta tuntevat ihmiset tuntuvat täyttävän paikan toisen henkilön tarvealueella. Sosioekonomiset taustat, kuten koulutus ja asuinalue vaikuttavat kumppanuuksien valintaan, mutta tärkeimpiä tekijöitä ovat kuitenkin yhteiseksi koetut arvot ja normikäsitykset. Ystävien kesken nämä kielivät yhteisestä kokemusmaailmasta - tavasta, jolla asiat ympärillä näyttäytyvät.

Organisaationäkökulmasta työntekijän on tietyissä määrin pakko hyväksyä ja omaksua esim. yrityksen arvot, tavoitteet, ideologia ja toimintatavat voidakseen tehdä siinä töitä. Töissä menestymisen takana on useimmiten motivoivaksi koettu tehtävä, hyvä, rohkealle ideoinnille avoin ilmapiiri, ja kannustavat työkaverit. Ristiriidat ihmisen arvojen ja häneltä odotetun toiminnan välillä puolestaan tuovat mukanaan negatiivistia tunteita, rooliristiriitoja, motivaatio-ongelmia ja usein kateutta ystäviä tai työtovereita kohtaan, joilla menee ns. paremmin. Negatiivisuus tarttuu ja nakertaa yhteisöä, sen yhteenkuuluvuutta, luovuutta ja luottamusta, mikä puolestaan näkyy tuloksissa.

Voimavarakaravaani ja positiinen jakaminen

Töissä ja ihmissuhteissa taas niihin panostetun ajan ja energian tulisi olla tasapainossa niistä saatujen voimavarojen ja palkitsevuuden kanssa. Hyvä fiilis luo ns. voimavarakaravaanin, jossa yksilö ruokkii positiivista kehää ympärillään tartuttaen iloa muihin. Positiivinen kehä puolestaan voi tuoda mukanaan mm. sosiaalisten suhteiden laajenemista ja tämän myötä lisääntyneitä työmahdollisuuksia ja kohonneen itsevarmuuden. 

Teoriat eivät ole rakettitiedettä. Hyvä luo hyvää, kun taas ristiriidat ja negatiivisuus tarttuu ja saastuttaa motivoituneenkin tiimin tai iloisimmankin ihmisen. Vaikka vastaavia tilanteita on helppo tunnistaa ja ymmärtää, niiden muuttaminen yksityiselämässä on vähintään yhtä haastavaa kuin töissä. Itselleen läheistä henkilöä on vaikeaa pyytää kehityskeskuteluun, varsinkin jos asenne muutokseen on muutenkin negativiinen. On myös vaikeaa myöntää, jos henkilö, jota on pitänyt itselle tärkeänä ja läheisenä, ei ole valmis tekemään töitä suhteen eteen. 

Rationaalisuuskin kannattaa

Yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuu yhdessä koettujen asioiden ja kokemusten kautta. Ehkä tästä syystä on niin vaikeaa ymmärtää päästää irti ihmisistä ja suhteista, jotka eivät tunnu tasapainoisilta. Itse olen viimeaikoina pohtinut asiaa paljon huomattuani joidenkin aikoinaan läheisten ihmisten muuttuneen kaukaisiksi tavalla, joka tuntuu peruuttamattomalta. Esimerkiksi yltiöpäistä negatiivisuutta ja uhriksi heittäytymistä on vaikeaa ymmärtää aikuisena, kun elämänvalintamme ovat omiamme, ja kyvyn reflektoida syitä ja seurauksia tulisi olla jo kehittynyt. Jos olo on enemmän kuin roskiksella kuin auringonpaisteella joka kerta tietyn ihmisen tapaamisen jälkeen, lienee parempi vähentää kanssakäymistä. Vaikka takana olisi monia hienoja vuosia, pitäisi läheisiä ihmissuhteita välillä pystyä käsittelemään yritysmaailman rationalisuudella. 

Luopuminen on vaikeaa ja haiketa, mutta itse ajattelen, että on parempi säilyttää ajatus ja muisto ystävyydestä sellaisena kuin se on ollut parhaimmillaan. Luovuttaa ei tietenkään kannata liian aikaisin, mutta jos suhde ei ole vastavuoroinen, sitä on vaikea jatkaa ja ennen kaikkea, se voi luoda vääristyneen käsityksen siitä, millainen itse on ja mihin on kyvykäs. Karavaani kulkee eteenpäin.   

Aurinkoa!

Leena, "Mimmi"